Aamu tuntuu pysähtyneen metsän rajaan. Puiden reunustama aukko houkuttaa peremmälle. Annan suksen liukua ladulle, mutta sitten pysähdyn ja jään tuijottamaan. Ketään ei näy, mutta uuteen lumeen on painautunut jälkiä. Ne ovat kummallisia, kämmenen kokoisia ja niitä näkyy aukon molemmilla puolilla ja ladun reunoilla. Se on eläin, suurikokoinen ja nopea. Etenen varovasti ja kuulostellen. Kurkistelen metsään, mutta siellä ei näy liikettä. Jokin minussa alkoi varoittaa heti, kun näin kahden hahmon livahtavan omituisen kiireesti metsästä tien yli, ajaessani hitaasti kohti tyhjää parkkipaikkaa. 
   On pahaenteisen hiljaista. Yritän saada selvää, onko tästä hiihdetty. Alan erottaa suksen jälkiä. Joku on sauvonut urassa ja vierellä näyttää juosseen koira, jonka jäljet ovat pienemmät, kuin nuo toiset. Suuret tassunjäljet jatkuvat vielä vastaantulevalla ladulla. Potkin suksia eteenpäin melkein väkisin ja mietin palaamista. Suurijälkinen on peuhannut kinoksessa. Ihminen ja koira ovat ohittaneet sen kohdan. Kuulostelen puiden hiljaista huminaa ja minusta tuntuu, kuin joku seuraisi liikkeitäni. Pian huomaan ladulla merkkejä suksien kääntämisestä tulosuuntaan. Koiran jäljet kääntyvät samassa paikassa. Miksi ne ovat palanneet takaisin ja miksi pienillä tassuilla on juostu aivan hiihtäjän vierellä? Pelottiko?
   Vedän sauvoilla hitain liikkein. Sukset rahisevat ladun reunoja vasten ja kaiku vastaa kivikosta, lumisten puiden takaa. Odotanko jotain: kuiskausta, karjaisua tai yllättävää hyökkäystä? En tiedä. Täältä ei huuto tavoita ketään. Toivottavasti latukone tulee pian aukaisemaan vastaantulevien väylän. Äkkiä havaitsen jonkun hiihtävän jäljessäni. Nainen tulee vauhdikkaasti luistellen keskikaistaa, ohittaa minut ja tervehtii hymyillen. Hän on varmaan katsonut luottavasti kauas ja haaveillut jostain erilaisesta, pienestä pyrähdyksestä pois arjen tavanomaisuuksista. Tuskin hän on jälkiä huomannut.
   Lisään vauhtia ja hiihdän laavulle saakka. Lämmin löyhkä nousee kasvoille hiihtopuvun kauluksesta. Kaivan nenäliinan taskusta ja kuulostelen. Tässä ei ole käynyt kukaan ja nuotiopaikka on jäänyt uuden lumen alle. Hörpin raikasta vettä eväspullosta ja alan kääntyä takaisin. Sukset eivät pidä, mutta levottomuus ajaa liikkeelle. Suuret jäljet loppuivat, mutta mihin? Metsään ne eivät poikenneet. Jäivätkö ne siihen kohtaan, jossa oli temmelletty?
  Vastaan tulee muutama hiihtäjä ja alan rauhoittua, vaikka jäljet raapivat mieltä kuin ladulle pudonnut kaarnan pala suksen pohjaa. Pukkaan vauhtia ja lasken loivaa myötälettä kohti parkkipaikkaa. Keskityn seuraamaan uraa, jolla kannattaa pysyä. Aurinko vilkuilee puiden välistä. Huomenna en tule tänne yksin.

- Anita -