Elokuinen aamu klo 5. Herään aamukuselle. Järvi on rasva tyyni. Voisko aamu ihanammin alkaa. Katselen, tarkkailen luontoa koirieni etsiessä parasta kusenheittopaikkaa. Molskeet järvessä rikkuu rauhan. Mikä tuon aiheutti? Ensi vaikutelma, norppa täällä savon ylämailla? Ei, vaan saukko aamu kalassa. Menen lämpöiseen vuoteeseen akan viereen.
   Aamu seitsemältä juotuani kahvit ja syötyäni aamupalan, sanon rakkaalleni.
   - Käyn Leon kanssa verkoilla, palaan tunnin päästä. Aattelepa ittes märjäksi sinä aikana.
   Perämoottori pärähtää ja beakle istahtaa keulatasenteelle muinaisten laivojen keulaveistosten tapaan. Panen tapani mukaan NilsMastersin puukalan uimaan kaiken varalta. Puolen kilometrin päästä tömähtää kala uistimeen, vasen käsi irtoaa perämoottorin ohjaimesta uistinkelan pyöritykseeen. Samassa vene pyörähtää ja beakle tipahtaa veteen. Moottorin hätäkatkaisimen naru revahtaa irti, ei pilkota koiraa potkuriin. Oikea käsi kiinni vavassa, vasen käsi käyttää, milloin oikeaa ja vasenta airoa, jottei koira loittonesi veneestä. Viimein se onnistuu, vasen käsi saa otteen koiran pannasta, riuhtaisee koiran veneeseen. Nyt rauhoitellaan kalaa ja pidetään siihen tuntumaa. Viimein se ui veneen vieressä ja puolitoista kiloinen kuha lepää pohjateljulla. Ajelen Leon luokse ja siittä verkoille. Verkoista nousee siika, kuha, made ja kunnon lahna. Paluumatkasta Leo saa uistimella vielä taistelun jälkeen kolmikiloisen hauen. Leon rannassa sovitaan, että pitää muut kalat, minä otan siian ja pyytämäni kuhan.
   - Sinulla on paremmat savustusvehkeet, syödään savulahna yhdessä iltanuotiolla.
   Paluu kotirantaan klo 10. Puhelin pärähtää.
   - Eero tässä terve, lähdettiin juuri ruustinnan kanssa tulemaan sinne, ollaan perillä noin klo 14.
   Syöksyn sisään mökkiin.
   - Eero ja Päivi tulevat kahelta tänne.
   Rakkaan vaimoni ilme kuvastaa ensimmäistä hapan silakkaansa syöneen ihmisen tuntemuksia
   - Aatteleppa kohallesi, jos oisin sanonut, että piäppä mulkkua tanassa kolme tuntia.
   - Eikä Eero tule kahdelta, se on ollut siellä venäjällä niin pitkään, että aika kuuluu yksin Jumalalle.
   - Kai sitä miehen sanaan pitää luottaa, pois lukien minä tänään.
   -Taiamme lähteä kirkolle ostoksille nyt, lienee parasta.
   - Niinpä teemme.
   Raitti on ruskeena ryssää. K-kaupassa ryssä neitokaiset pyörittelle tavaroita käsissään, mitenkä ymmärtää tuoteiden nimet ja hinnat ja kuin ne yhteenkäy. Epätietoinen ryski nainen pyörittelee käsissään munakoisoo. Puutun pelin ja kerron pa ruski. Bassiiba kuuluu vastaukseksi. Pasaalusta vastaan.
   - Mitä myö tarvitaan. Meillä on kalloo ja kanttarellia omasta takkoo, samoin jonjonnin näköstä marjoo, käynkö Alkossa.
   - Ei hyvejä, lotrootte kuitenkin kaiken. Haet minulle ja Päiville punaviinipullon, ei muuta.
   - Kai nuita fetajuustoja ja muita ostetaan.
   - Minä hoian ne ja muutkin, mene asioillesi.
   Kello kaksi aurinko reuhottaa pilvettömältä taivaalta tyyneen järven pintaan, jossa vesikirput kirmailee väistellen kalojen nappausyrityksiä. Korppien, variksien, lokkien , tiirojen ja härkälintujen äänet antavat ymmärtää, ettei olla kaksin. Leon puolimaasturi pölähtää pihaan.
   - Toin puolikkaan savulahnan teille ja vieraille, kyllä siitä makuun pääsee, muutoinhan teillä näyttääkin olevan valmista.
   - Otatko Leo kahvia, ei ne vieraat kuitenkaan heti tule. Sanoo vaimo
   Juodaan kahvit ja syödään kahvileivät. Leo esittelee rouvalle, hänen pyytämiään pitsireunaisia ikkunalistoja.
   - Tämä se on Juho, niinkun siinä Papinojan varressa olevassa mökissä kirkolle mennessä.
   - Näkkyykö se tielle?
   - Ei, kun se on tien varressa.
   Ollaan siis Savossa taasen.
   - Eikö myö jatketa tuota huovon laittoo katolle ootellessa. Vieras tulloo, kun kerkiää.
   - Sama se.
   Kello kuusi paljaana olleet ihopinnat punoittaa ja sormen päät hioituneet singelissä niin, että olisi vaivotonta aukaista Suomen Pankin kassakaapin lukkokoneisto. Soitan Eerolle.
   - Sori, ollaan pikkusen myöhässä, saapumisaikamme nyt on 37 min ja 17 sek.
   - Asia selvä, ossaatko perille?
   - Osaan
   Kauniisti nousee kuu leppeään pimenevään elokuun iltaan. Sytytellään kynttilöitä ja laitetaan kaasulamput palamaan. Seurataan lepakoiden saalistusta lahden päällä, kuunnellaan luonnon ääniä ja nautitaan sen hajuista. Vatsat murahtelee uhkaavasti.
   - Perhana syönti on jäänyt.
   - Pane rantaan tulet ja paistetaan ootellessa pari makkaraa.
   Olo helpottuu kummasti parista makkarasta.
   Klo 22 puhelin soi, Eero soittaa.
   - Nyt en tiiä missä oon, ollaan jossain niemessä ja kuu näkyy vasemmalla puolen.
   - Paina äänimerkkiä, yritän kuunnella
   - Hyvä on. Oot Vattuniemessä, palaa takasin 300 m käänny oikealle aja 200 m ja käänny vasemmalle ja sitten 700 m ja olet perillä.
   Tervehditään, halitaan, kaikki maailman kohteliaisuudet ladellaan ja toivotetaan vieraat tervetulleiksi illallispöytään.
Mukavaa jutustelua, tarinaa riittää, kuten nautittavia eväitä ja juomia. Saunotaan, uidaan monioita kertoja lämpimässä elokuisessa illassa kuun paisteessa. Kuin se näin ihanaa voi ollakkaan. Istahdetaan rantanuotiolle tarinoimaan, makkaroita paistaan, juodaan viiniä ja olutta.
   Havahdun klo 3.
   - Myö lähetään nukkuun nyt, meillä kun ylleensä nukutaan klo 10 ja herätään klo 7. Että öitä.
   - Pitäisköhän meiänkin Pirjo vääntäytyä yöpuulle ja pitäisikö sitä nussiakkin?
   - Se on Päivi, kun langoilla pelaa ei Pirjo. Oikean kumppanin kanssahan se saattaisi käyttää.
    -Minäkön luulin, että hoiditta asian jo matkan varrella.
   Aamupäivällä klo 10 alkaneen päivän tankkaus on tehty, voidaan ryhtyä askareisiin. Rouvat syventyy päivänpaisteeseen ja rupatteluun. Eero ja minä lähdemme kalaan. Taasen puolikilometriä laiturista kala iskee minun uistimeen. Tomera kala, viimein näen sen veneen vieressä. Tämän kesän isoin kuha.
   - Otappa Eero päivälliskala haaviin.
   Eero uittaa haavin kalan viereen ja tempaisee. Verisuoni meinaa katketa päästäni. Haavi hipaisee kuhan leukapieliä, tempaisten uistimen sen suusta. Kuha pyörähtää ja kiittää.
   - Arvaappa Eero monestikko minulle on näin käynyt tänäkin kesänä. Kuha iskee lujaa kiinni, tulee sitten sutina veneen viereen, pyörähtää ja lähtee pois.
   Ajellaan verkoille uistellen tuloksetta, poimitaan verkoista kolme kiloista kuhaa, ajellaan uistellen kotirantaan. Leokin on paikalla. Orjapiiskuri ei jätä rauhaan, vaan minun omat katto hommat jatkuu, tahdoin tai en. Minä ja Päivi sanotaan Eerolle.
   - Et tule sitte katolle, kun sinulla on tuo sydäntauti.
   Paiskitaan tosissaan töitä katolla, energia varat meinaa huveta auringon paahteessa, onneksi huolto pelaa, limukkaa ja vettä virtaa katolle.
   - On Teillä vaan hieno paikka, siinnä siintää Pisan vuori, Täyssinän rauhan raja.
   Eero seisoo katolla selkäni takana nippu kattolaattoja sylissään.
   - Sano muuta. Oon monesti aatellut asiaa, kun 1600 luvun sotajoukot on kivunneet tuonne vuorelle hakkaamaan rajamerkkejä. Miltä tämä maailma silloin näytti?
   Hommat lopetaan, ei jaksa enempää. Laskeudutaan katolta alas.
   - Kuka perkele on polkenut kattolaatan rikki tikkaiten vierestä.
   - Sitä minäkin ihmettelin. Sanoi Eero.
   - Nyt pitää saada rovastille kala. Muutoinhan tämä häpeäksi muuttuu.
   Lähdetään porukalla kalaan, kierrellään ja kaarrellaan kaikki mahdolliset kalapaikat. Alamittaisia haukia pitää viskoa tuon tuostaan järveen. Paluumatkasta 100 m ennen kotirantaa viimein tömähtää. Rovasti saa 4 kiloisen hauen. Suut virneytyy maikeiksi.
   - Ei myö Leon kanssa olla monestikkaan turhaan kierrelty näitä syväreitä, oomma ottaneet kalat pakolla, jos ei muutoin saatu.
   Rannassa kaikki ihailee komeaa saalista.
   - Laittelenko tämän ruodottamaksi ja nahottamaksi Teille.
   - Olispa hieno homma, haluaisin nähdä kuin se tehdään.
   - Tuuppa kato.
   Ensimmäinen apuviilto tehdään hauen mahapuolelle.
   - Hyvältä näyttää, sanoo Eero.
   - Me Päivin kanssa pyörähdetään Teitin vatukossa.
   Katselen poistuvia ihmisiä aatoksissani. Fileroin kalan ruodotomiksi fileiksi.
   Päivi ja Eero palaa.
   - Met lähemmä Lappiin, mökille Marrasjärvelle, toivosimma Teitä sinne.
   - Otatko hauen mukaan.
   - Syökää te, meitillä on liian pitkä matka.
   Heilutellaan terveisiä ja toivotellaan kaikkia hyvää, niin matkalle kuin elämän varsitielle ja halitaan sydämmellisesti. Kaikki on anteeksi annettu, niin menetetty kuha kuin puhki polettu katto. Mitä niillä on loppuunsa väliä tämän elettävän elämän tapahtumien kirjossa. 

PT