Se sika tuijotti minua sumuisissa liikennevaloissa. Tuijotin takaisin. Nyökkäsin sille. Jaoimme saman tunnetilan, teuraaksi vietävän. Sika vaistosi kohtalonsa. Minä olin itse syypää omaani. Karjankuljetusauto kääntyi teurastamolle liikennevaloista. Minä jatkoin suoraan. Ahdisti.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Sairaala-alue avautui usvan seasta uhkaavana. Ihmiset tuijottivat tylsänä eteensä askeltaessaan kohti sairaalaa, puolielävät. En olisi halunnut nousta autosta. Halusin paeta. Nieleskelin palan  kurkustani, otin kirjekuoren etupenkiltä ja vaivoin nousin ylös autosta.

 

Kävellessäni raskain askelin kohti sairaalaa, mietin tulevaisuuttani. Ja menneisyyttäni. Kahta lastani. Haasteetonta, mutta varmaa työtäni. Mukavaa keskiluokkaista elämää pienessä kunnassa, jossa kaikki tunsivat toisensa ja naapuriensa asiat. Turvallista ja tylsää. Nyt oli tulossa ehkä muutos. Pelotti.

 

Sydän jyskytti niin kovaa, että halusin pyytää pari beetasalpaajaa kopissa päivystävältä sairaanhoitajalta. Sen sijaan kysyin neuvoa. Tyynesti hymyilevä hoitajatar neuvoi minut käytävän päähän, viimeinen ovi vasemmalla.

 

Istuin odottamaan. Jyrsin tuskalla kasvattamani kynnet surureunaisiksi. Huoneesta tuli nainen. Tuijotin häntä, kohtalotoveriani. Hän peitti vaivoin tunteensa. Arvasin kyllä, mitä hänelle oli sanottu. Pakokauhu kasvoi.

 

Minut kutsuttiin sisään. Kättelin tiukan näköistä tätiä. Selvä vanhapiika. Minä olisin halunnut olla kännissä, jossain kaukana. Nainen nosti etusormellaan valahtaneita silmälasejaan. Katsahti minua tutkivasti. Kohensi nutturaansa. Hieraisi korvaansa. Pyyhkäisi nenäänsä. Upotti  kyntensä hihaansa metsästääkseen pikkuruisen pölyhiukkasen. Otti paperit edestään käteensä ja koputti niitä pöytään yhden kerran. Toisen kerran. Kolmannen kerran. Mieleni teki kirkua.  Jumalauta, lopeta jo. Sano se!

 

Rykäisi, ja aukaisi suunsa kertoakseen tuloksen. Ei, en halunnut tietää! Ryntäsin ylös tuolista, tuoli kolahti nurin lattialle  Rynnistin ulos käytävälle. Nainen hölmistyi niin, ettei huomannut suutansa sulkea. Hassun näköistä. Huh, kun minua huvitti. Nauroin ääneen ajellessani tuoreena kasvissyöjänä auringossa  kotiin naisen hätääntyneen äänen kaikuessa korvissani.
   - Mutta rouva, te saitte paikan. Milloin voitte aloittaaaa....

 

 

Minna